Lontoon yleissopimus 1814: Sisältö, historia, muutokset, suhteet, velvollisuudet
Tätä keskustelua varten tarkastelemme Lontoon konventtia "Lontoon konventti" perusteellisesti tämä sisältää määritelmän ja sisällön, jotta ymmärrät paremmin ja ymmärrä, katso alla oleva arvostelu Tämä.
Lontoon yleissopimuksen ymmärtäminen
Lontoon yleissopimus oli Indonesian palauttaminen Alankomaihin, jonka britit olivat ottaneet haltuunsa, koska niiden ei katsottu tuovan britteille mitään hyötyä.
Lontoon yleissopimus sovittiin vuonna 1814 Indonesian palauttamisesta Alankomaihin.
Lontoon vuoden 1972 yleissopimuksen perustamisen historia ja tausta
Jätteiden hävittäminen mereen ei ole uusi asia, koska satoja vuosia sitten merestä on tullut viimeinen kerääntynyt jätteen kaatopaikka. maalla, kuten jokien ja rantojen louhinnasta syntynyt muta, jätevedet, kaivosjätteet, kemianteollisuuden jätteet ja jäteveden käsittely. muut.
Vuoteen 1970 asti merestä tuli paikka kaikenlaisten jätteiden hävittämiseen. Teollisuusmaat käyttävät merta usein radioaktiivisen jätteen ja muun tyyppisen jätteen kaatopaikkana, jossa erityyppisten jätteiden hävittäminen vaikuttaa meren luonnonvarojen laadun heikkenemisestä esimerkiksi joissakin tapauksissa, kuten Itämeren alue ja New Yorkin satama, joista tulee "kuollutta" merta polkumyynnin aiheuttaman pilaantumisen vuoksi. merelle.
Ensimmäinen sääntö, joka aloittaa jätteiden loppusijoituksen sääntelyn merellä, on Washington DC: n konferenssi vuonna 1926, mutta konferenssi ei ollut yhtä onnistunut. Konferenssin osallistujat keskustelivat pohjimmiltaan sopimuksesta, jolla kielletään jäteöljyn kaataminen aluksista, mutta milloin kun sopimus on muodostettu, Amerikan epäonnistuminen sopimuksen ratifioinnissa vaikuttaa loppusijoitusta koskevien järjestelyjen epäonnistumiseen jätteet meressä.
Ensimmäinen onnistunut sopimus jätteiden hävittämisestä merellä oli Lontoossa vuonna 1954. Sopimuksen tarkoituksena on estää jätesäiliöiden kaatuminen mereen, jos öljysäiliöalukset päästävät öljyn jäännösseoksia merelle kielletyn alueen sisällä.
Sopimuksessa on kuitenkin monia artikkeleita, joiden avulla saastuttajat voivat välttää vastuun ympäristön suojelusta, joten vuosina 1962 ja 1969 sopimukseen tehtiin muutos laajentamalla aluetta, jolla jätteiden hävittäminen on kielletty, ja vähentämällä alusten mereen päästämien jätteiden määrää säiliöalukset.
Sen kehittämisessä sopimusta muutettiin uudelleen vuonna 1971 uusien öljysäiliöalusten rakentamisen standardien sisällyttämiseksi siihen. Mutta myöhemmin sopimus korvattiin sopimuksella 1973/78 MARPOL-yleissopimus (kansainvälinen yleissopimus alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä).
Koska jätteiden pilaantuminen meressä ei vieläkään kiinnitä vakavaa huomiota, se tapahtui vasta vuonna 1972 Lontoon yleissopimus muodostettiin ensimmäisenä sääntönä, joka säätelee kattavasti jätteiden hävittämistä merellä.
Muutokset vuoden 1972 Lontoon yleissopimuksesta vuoden 1996 pöytäkirjaan
Lontoon polkumyyntisopimuksen muuttaminen edellyttää kahden kolmasosan jäsenten hyväksyntää. Ensimmäisestä luonnoksesta vuonna 1972 lähtien sopimusta on muutettu viisi kertaa. Jotkut näistä muutoksista säätelevät sitä, mikä liittyy ja mikä ei välttämättä liity offshore-jätteiden hävittämiseen, jätteidenkäsittelylupia koskevat ohjeet ja miten mekanismi riitojen ratkaisemiseksi sidottujen maiden välillä yleissopimus.
Yksi tärkeimmistä muutoksista tehtiin vuonna 1993. Lokakuussa 1993 Venäjän federaation todettiin laskeneen Japanin mereen 237 000 gallonaa tai vastaava 900 tonnia matala-aktiivista ydinjätettä. Kun tapaus oli käynyt läpi pitkän prosessin ja Greenpeacen ponnistelut tapauksen tutkimiseksi, tämä tapaus aiheutti Japanin ja Yhdysvaltojen muutoksen heidän näkemyksensä alhaisen ydinjätteen hävittämisestä, mikä johti vuoden 1993 muutokseen, jolla kiellettiin matalan jätteen loppusijoitus ydin.
Lisäksi vuoden 1993 yleissopimuksen muutoksella poistettiin teollisuusjätteet 31. joulukuuta 1995 alkaen ja kiellettiin teollisuusjätteen polttaminen merellä.
Pohjimmiltaan vuoden 1996 pöytäkirjaa ei voida rinnastaa Lontoon yleissopimuksen muutokseen, kaukana Lontoon yleissopimuksen muutoksesta, pöytäkirja 1996 on korvannut Lontoon yleissopimuksen, vaikka myös maita, jotka eivät ole Lontoon yleissopimuksen osapuolia, pyydetään osallistumaan pöytäkirjan tekemiseen 1996.
Pöytäkirja 1996 osoittaa melko erilaisen kehityksen verrattuna Lontoon yleissopimukseen. Tämä pöytäkirja sisältää ennalta varautumisen periaatteen (Ennalta varautumisen periaate) ja periaate, jonka mukaan saastuttajien on maksettava (saastuttaja maksaa -periaate). Pöytäkirjassa 1996 muutetaan myös säännöksiä siitä, mitä aineita voidaan päästää mereen, ongelmanratkaisumekanismeja ja hyväksymistä kaikki Lontoon yleissopimuksen muutosten määräykset ja aukot, jotka mahdollistavat sopimuksen osapuolten edelleen vahingoittaa ympäristössä.
Yksi suurimmista eroista vuoden 1996 pöytäkirjan ja Lontoon polkumyyntisopimuksen välillä on mereen hävitettävien materiaalien luettelon (musta luettelo, valkuainen ja valkoinen luettelo) luokituksen poistaminen. Vuoden 1996 pöytäkirja jakaa sen kuitenkin edelleen kolmeen liitteeseen.
Se eroaa kuitenkin Lontoon polkumyynnin yleissopimuksen edellisestä järjestelystä, joka säätelee mitä ei pitäisi päästää mereen, vuoden 1996 pöytäkirjassa säännellään, mitä aineellisia aineita voidaan päästää mereen meri.
Jos liitteessä I luetellut aineet voivat olla suoraan rannalla ilman lupaa, kaikkien aineellisten aineiden, joita ei ole liitteessä I, on vaadittava lupa valtion.
Liitteessä II käsitellään valtion velvoitteita huolehtimislupien myöntämiseen liittyvissä näkökohdissa jätteet meressä, vuoden 1996 pöytäkirjan liite II on jatkoa Lontoon polkumyynnin liitteelle III Yleissopimukset.
Liitteessä II säännellään itse jätteen hävittämistä, paikkaa, jossa se voidaan hävittää jätteeseen, mereen kaatettavan jätteen määrä ja loppusijoituksen pitkäaikaiset vaikutukset jätteet.
Pöytäkirjassa 1996 otetaan käyttöön myös kaksi uutta periaatetta: ennalta varautumisen periaate ja saastuttaja maksaa -periaate. Ennalta varautumisen periaatetta säännellään kahdesti pöytäkirjassa, nimittäin johdanto-osassa ja 3 artiklassa.
Täytäntöönpanossa ennalta varautumisen periaatteet, maita kehotetaan estämään sellaisten merijätteiden hävittäminen, jotka voivat vahingoittaa ympäristöä. Lisäksi vuoden 1996 pöytäkirjan 3 artiklassa säännellään: saastuttaja maksaa -periaate ja sakot valtiolle, joka aiheuttaa ympäristön pilaantumista.
Yksi Lontoon yleissopimuksen kritiikistä on se, että riitojen ratkaisua ei ole säännelty selkeästi. Myöhemmin vuoden 1996 pöytäkirjassa yritettiin korjata kritiikki lisäämällä riitojenratkaisua koskevia järjestelyjä.
Pöytäkirjan 16 artiklassa säännellään erityisesti riitojen ratkaisua. Ongelmanratkaisua koskevassa järjestelyssä ensimmäinen vaihe, joka on suoritettava, on neuvottelut ja sovittelu.
Siinä tapauksessa, että riidan osapuolet eivät pääse sopimukseen riidanalaisesta tapauksesta, vuoden 1996 pöytäkirja tarjoaa välimiesmenettelyn. (jota säännellään pöytäkirjan liitteessä III) tai antaa osapuolten sopia 287 artiklassa tarkoitetulla mekanismilla UNCLOS.
Vuoden 1996 pöytäkirjassa pyritään säilyttämään kaikki Lontoon yleissopimuksen muutokset voimassa olevien määräysten parantamiseksi. Yksi merkittävimmistä liittyy jätteiden polttamiseen merellä. Aiemmin Lontoon yleissopimuksessa jätteiden polttaminen merellä oli vielä mahdollista, kun taas vuoden 1996 pöytäkirjassa kiellettiin kaikenlaisten jätteiden polttaminen merellä.
Lisäksi sen varmistamiseksi, että ratifioiva valtio ei tee sovittua, Vuoden 1996 pöytäkirjaan sisältyy kielto lähettää jätettä muihin maihin kaatopaikalle mereen tai poltettavaksi meressä meri.
Vuoden 1996 pöytäkirjaa on muutettu vain kerran sen voimaantulon jälkeen vuonna 1996. nimittäin liitteeseen I liittyvät muutokset. Vuoden 1996 pöytäkirja edustaa myös muutosta Lontoon yleissopimukseen. Ensinnäkin se yhdistää valmistelukunnan ja muutoksen alkuperäiset ajatukset.
Esimerkki on jätteen polttaminen merellä, mikä on edelleen mahdollista Lontoon yleissopimuksessa, mutta se on kokonaan poistettu vuoden 1996 pöytäkirjan 5 artiklan määräyksillä. Alkuperäisen sopimuksen useiden aukkojen lisäksi vuoden 1996 pöytäkirjan laatijat ovat yrittäneet ennakoimalla se, muun muassa kieltämällä jätteiden toimittaminen ratifioimatta jääneisiin maihin hävitettäväksi merelle.
Lontoon yleissopimuksen suhde UNCLOS: iin
Mitä tulee hänen suhteeseensa Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimus (UNCLOS 1982) on, että kaikki maat, jotka ovat UNCLOS: n jäseniä, ovat laillisesti velvollisia antamaan määräyksiä, jotka säätelevät meren pilaantumista, ja sen sääntelyn ei tulisi olla pienempi kuin standardi (säännelty 210 artiklassa), joka viittaa Lontoon yleissopimukseen 1972.
Lisäksi valtion on tässä sopimuksessa pantava täytäntöön myös UNCLOS: n 216 artiklassa vaaditut lait ja määräykset. Tämä on tärkeä seuraus, kun otetaan huomioon, että 77 maata 145 maasta ei ole ratifioinut vuoden 1972 Lontoon yleissopimusta.
Jäsenvaltioiden velvoitteet ja Indonesian kanta vuoden 1972 Lontoon yleissopimukseen ja vuoden 1996 pöytäkirjaan
Lontoon yleissopimuksen järjestelyjen osalta 7 artiklassa todetaan, että sotilasalukset ja ilma-alukset on vapautettu yleissopimuksesta, joten ne sitovat aluksia vain armeijan alusten ulkopuolella. Lontoon yleissopimuksessa säännellään osallistujamaiden velvoitteita seuraavasti:
- osallistuvien maiden on seurattava ja tunnettava ympäristön tila ja sallittu jätemäärä hävitettävä mereen, milloin, missä ja miten jäte hävitetään ja meren tila hävittämishetkellä jätteet;
- varmistettava, että radioaktiivinen jäte pysyy mustalla listalla, jota ei tule kaataa mereen. Osallistuvien maiden on pakko olla kaatamatta radioaktiivista jätettä mereen;
- teollisuusjätteet kuuluvat hyvin heterogeeniseen luokkaan, polkumyynnin neuvoa-antava ryhmä tarjoaa sellaisia aineita, jotka ovat turvallisia eikä jätteitä sen ympäristövaikutukset, tämän analyysin perusteella teollisuusjätteet sisältyvät jätteisiin, joita on kielletty kaataa mereen Lontoon mukaan Yleissopimukset;
- Lontoon yleissopimukseen osallistuvien maiden on tehtävä suuntaviivat tai ohjeet jätteiden, kuten jätevesilietteen ja kaivettujen tuotteiden, käsittelyyn merellä, ovat yksi poikkeuksista teollisuusjätteiden hävittämiskielloon;
- tiukentamalla jätteiden polttamista merellä koskevia lupamääräyksiä, ennen kuin se kiellettiin vuoden 1993 muutoksessa;
- Työryhmä liitteestä vuonna 1988, joka oli vastuussa mustan ja harmaan luettelon tarkistamisesta, on luonut ns Jätteiden arviointikehys, joka säätelee jätehuoltolupien myöntämiseen liittyvää kotimaista lupamenettelyä koskevia yksityiskohtaisia ohjeita, erityisesti ympäristövaikutusten testauksen ja sen suhteen, hoidetaanko jätettä a muut. Tätä käsitellään tarkemmin vuoden 1996 pöytäkirjan liitteessä 2;
- Vuoden 1986 päätöslauselmassa määrätään osallistuvista maista, että ne eivät vie jätteitä vietäväksi mereen maihin, joita ei sido Lontoon yleissopimus tai kaatopaikkaan liittyvät alueelliset säännöt.
Lontoon yleissopimuksen sisältö
Tältä osin Lontoon yleissopimuksen tärkeimpiin sisältöihin kuuluvat:
- Indonesia palautettiin Alankomaihin.
- Hollantilaiset siirtokunnat, kuten Ceylon, Kaap Colony, Guyana, pysyivät brittiläisissä käsissä.
- Brittiläiset ottivat Cochainin "Malabarin rannikolla" ja Bangka luovutettiin hollantilaisille vastineeksi.
Siitä keskustelu Lontoon yleissopimus 1814: Sisältö, historia, muutokset, suhteet, velvollisuudet Toivon, että tämä arvostelu voi lisätä oivalluksiasi ja tietämystänne, kiitos paljon vierailustanne.
Lue myös:
- "Trikora (Tri Komando Rakyat)" Määritelmä ja (sisältö - tarkoitus)
- VOC: n määritelmä, tarkoitus ja oikeudet sekä tekijät, jotka aiheuttivat VOCOC: n täydellisen romahduksen
- Japanin miehitys Indonesiassa (1942-1945)
- Indonesian kansallisen armeijan muodostumisen historia Historian mukaan